Lihansyöjien kasvisruokaviikko!

Perheemme koostuu A-luokan lihansyöjistä. Puolisoni sukuineen metsästää ja olemme molemmat nähneet jo pienenä ihan alusta asti mistä liha oikeasti tulee. Omassa kodissani kasvatettiin lohia, lampaita ja kanoja lihoja varten. Jo ihan pienenä tyttönä olin mukana katsomassa miten se liha päätyy ulkoaitauksesta ruokapöytään.

Pari viikkoa sitten iski fiilis, että olisi kiva tehdä joskus ihan tosissaan lihatonta ruokaa. Kokeilla onko se liha meille niin tärkeää oikeasti, kuin olemme kuvitelleet. Niinpä siirryin ajatuksista tekoihin ja ilmoitin että kasvisruokaviikko starttaa maanantaina. Puolisoni uhkasi siirtyä snagari-ruokaan, mutta suostui kuitenkin kokeilemaan uutta. Kyselin Facebookissa neuvoja mitä kannattaisi tehdä kaltaistemme ihmisten kohdalla ja mistä olisi hyvä aloittaa. Erityisesti eräs vastaus nosti hymyn huulilleni "Etsi mahdollisimman jauhopitoinen makkara ja aloita siitä". Kävi mielessä sekin...

Täysin kasvisruoalla meillä ei sitten kuitenkaan menty. Maitotuotteet, kananmunat ja kala kuuluivat edelleen listalle. Kalaa me tosin syötiin vain pari kertaa koko viikon aikana. Eineksiä oli pari kertaa, kun haluttiin kokeilla valmiita kasvispyöryköitä ja ne paneroidut seititkin olivat kaupan pakastealtaasta. Olin aika yllättynyt miten helppo viikko siitä tuli. Pelkäsin, että osaanko edes tehdä ruoasta maistuvaa, kun liha puuttuu kokonaan. Yllätyin itsekin! Mausteilla nyt tietenkin saa minkä tahansa maistumaan, mutta tuoreet kasvikset ja vihannekset ovat niin maukkaita itsessään, ettei se siihen juuri muuta kaipaile. Soijarouhe jää meille käyttöön jatkossakin, samoin falafelit. Niihin rakastui ihan koko perhe. Kasvissosekeitto taas on ollut aina osana ruokalistaa ja sinne se jääkin. Niihin einespyöryköihin me ei kosketa enää ikinä. Siis koskaan.

Alle laitan viikon aterioita kuvina ja nopeita ohjeita! Suosittelen kaikkia kokeilemaan. Jos viikko ei näkynyt missään muualla, se näkyi kauppalaskussa. Tuoreiden kasvisten ja vihannesten hankkiminen ja ruoan valmistaminen ilman lihaa on erittäin miellyttävä kokemus lompakon kannalta.

Ennen joulua on tarkoitus pitää toinenkin kasvisruokaviikko ja siihen tarvitsen sinun apuasi! Laita kommentteihin tai sähköpostilla fruttidimutsi@gmail.com parhaat kasvisruokareseptisi, niin minä otan niistä ideoita seuraavaa viikkoa varten. Tuleva kasvisruokaviikko olisi tarkoitus olla myös keveämpi viikko kuin tämä mikä nyt oli. Eli kevyet kasvisruokaohjeet kehiin!

[caption id="attachment_495" align="aligncenter" width="620"]DSC_0034 Kasviswok[/caption]

Kasviswokki sisälsi erilaisia tuoreita kasviksia (Kiinankaali, porkkanaraaste, sipuli, sokeriherne, herne, maissi) ja paistoon käytin öljyn sijaan vettä. Maustoin hyvin (pippuri, valkosipuli, soija) ja söimme tätä riisin kanssa.

[caption id="attachment_496" align="aligncenter" width="620"]DSC_0063 Vegepizzaa..[/caption]

Pizzaa... Tavallinen pizzapohja ja päälle paseerattua tomaattia, valkosipulia, pestoa, tomaattia, sipulia, oliiveja ja juustoja.

DSC_0064

[caption id="attachment_498" align="aligncenter" width="620"]DSC_0075 Einesmaailman häväistys...[/caption]

Kaameat kasvispullat valkokastikkeella. Näitä en jää kaipaamaan.

[caption id="attachment_500" align="aligncenter" width="620"]DSC_0336 Täytetty perunarieska[/caption]

Päivälliseksi perunarieskaa, tonnikalaa, perunasalaattia ja juustoa! On muuten hyvää! Tästä linkistä löydät ohjeen perunarieskoihin. Kannattaa tehdä isompia kuin ohjeessa. Perunasalaatin saat helposti kun pilkot keitettyä perunaa, sipulia, suolakurkkua ja omenaa pieneksi ja lisäät kermaviili-majoneesiseoksen mikä on maustettu valkopippurilla ja suolalla. Takuuvarmasti helppoa ja hyvää!

DSC_0332

[caption id="attachment_501" align="aligncenter" width="620"]IMG_7040 Kasvissosekeitto[/caption]

Kasvissosekeitto ei esittelyjä kaipaa. Tässä versiossa oli kukkakaalia, lanttua, perunaa ja vähän porkkanaakin. Pieni pala koskenlaskijaa halutessaan kruunaa herkun!

[caption id="attachment_502" align="aligncenter" width="620"]IMG_7046 Falafelburgeri[/caption]

Falafelburgeri. Burgerissa sämpylän lisäksi mozzarellaa ja tomaattia! Falafelit tein tällä ohjeella. Ohjeesta hieman poiketen lisäsin omaan versiooni teelusikallisen jeeraa ja kurkumaa. Paistoin pieniä pihvejä niin, että pinnan tein pannulla ja loppuun kypsytin uunissa. Miten ihanaa herkkua!

[caption id="attachment_503" align="aligncenter" width="620"]IMG_7050 Seitiä ja kasviksia. Kastike on kermaviiliä mikä on maustettu tillillä ja suolalla![/caption]

Frutti di Mutsi -blogia voit seurata myös muualla somessa! Facebookista, Pinterestistä ja Instagramista löydät nimellä @fruttidimutsi

Kommentit

  1. Se on aina hyvä kokeilla kaikkea uutta ruuanlaitossa, monesti löytää jopa uusia suosikkeja!
    Näin kasvissyöjän näkökulmasta viikon ruokalistanne näytti ihan mukiinmenevältä, mutta noissa täysin itsevalmistetuissa ruuissa proteiinipitoisuus jäi hieman ehkä pieneksi lueteltujen ainesosien puolesta. Paitsi tosin falafelissa.
    Suosittelisinkin käyttämään wokeissa esimerkiksi papuja tai linssejä, ne sopivat wokkiin loistavasti ja niitä on myös helppo valmistaa, tai sitten vain ostaa valmiiksi kypsennettyjä tölkissä. Pavuista saa muutenkin paljon erilaisia ruokia aikaan, pyöryköitä ja pihvejä, jos haluaa ruokaa ns. tutussa muodossa.
    Kasvisruuissa kannattaa usein aina miettiä, että käyttää ainesosia mahdollisimman monipuolisesti. Kasviksia on vain niin helppo lisätä käytännössä kaikkeen ruokaan ja osaan jopa piilottaakin. Jos piditte soijarouheesta, niin siitä saa hyvin näppärästi aikaan vaikka makaronilaatikon tai bolognese kastikkeen.

    VastaaPoista
  2. Sofia / Frutti Di Mutsi22. lokakuuta 2015 klo 2.40

    Joo, soijarouhe menee ihan jauhelihasta missä vaan :) Kiitos vinkeistä! Uuden kokeileminen on aina kivaa ja meillä tulee varmasti ihan jatkuvaan käytäntöön noi kasvisviikot silloin tällöin :) Tota papujuttua en tajunnutkaan, täytyykin ottaa ne enemmän käyttöön. Liharuoissa meillä on tosi usein papuja, pitääkin siirtää ne myös kasvisjuttuihin! Kiitos! Ja jos on jotain hyviä papureseptejä, niin saa vinkata ;)

    VastaaPoista
  3. Pavuista ja kikherneistä saa tosiaan kätevästi vaikka pihvejä, laitan nyt pari esimerkkiohjetta omasta takaa http://ruoka-alkemisti.blogspot.fi/2015/05/mustapapuburgerpihvi-sampylatta.html ja http://ruoka-alkemisti.blogspot.fi/2014/06/kikhernepihvit.html
    Samoin pavut toimivat loistavasti erilaisissa laatikkoruuissa täytteenä tai vaikka keitoissa. http://ruoka-alkemisti.blogspot.fi/2014/12/minestronekeitto.html

    Pahoittelut linkkiylisyötöstä, mutta helpompi ehkä katsoa niiden kautta kuin metsästää itse :) Blogissani on muutenkin paljon "lihansyöjäystävällisiä" kasvisohjeita, joita meillä muu perhe on hyvillä mielin syönyt.

    VastaaPoista
  4. Sofia / Frutti Di Mutsi22. lokakuuta 2015 klo 10.17

    Kiitos! Käyn katsomassa kun saan lapset unille! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit